SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE PERUSTETTIIN 2005  ajamaan suomalaisen työn ja hyvinvoinnin turvaamista, kuntien ja valtioitten työpaikkojen ja koko palveluverkoston suojaamista, perusturvan pitämistä inhimillisellä tasolla ja suomen  aseman turvaamiseksi globalisoituvassa maailmassa ja mieluiten globalisaation johtavana kehittäjämaana.

 

me tuomme kehiin kokonaan uusia ratkaisuja, joilla vanhat ongelmat ja paheneva kierre saadaan katkaistua. Eipä tarvitse kuin katsoa työvoimapolitiikkaa, maassa on saman verran tekemätöntä työtä kuin työttömiä, mutta mitään ei tapahdu asioitten oikaisemiseksi.

Tarvitaan siis kokonaan uusia tekijöitä, asioita ja ehdotuksia jotta asioita saadaan eteenpäin.

VAPAAT SANOMAT kertoo kuukausittain uusituvissa lööpeissä kansakunnan tilan ja puolueemme esitykset ja toimet asioitten edistämiseksi. Olemme mukana kaikilla yhteiskunnan aloilla työelämästä  sosiaaliturvaan ja kerromme asiat niin kuin ne meidän kannaltamme todellisuudessa perusteluineen näyttävät. tarvitsemme sinut mukaan tähän uuteen kansanliikkeeseen, aloittaa voit lukemalla tätä ilmaista koko kansan nettilehteä.

LÄHETÄ MEILLE MIELIPITEESI- JULKAISEMME SEN PÄÄLÖÖPISSÄ!

VAPAAT SANOMAT on todellinen koko kansan vapaa sana, siksi voit kirjoittaa meille mistä vaan ja laittaa postia tulemaan, emme rajoita asiallisia mielipiteitä. Sinun sanasi tulee olla koko kansan luettavissa ja kuultavissa!

lähetä kirjoituksesi meille joko lyhyenä lausuntona tai kokokirjoituksena

osoitteella  vapaatsanomat@mymail.fi

kirjoitukset julkaistaan kuukausittain.

LINKKEJÄ UUSILLE SIVUILLE! LUE LISÄÄ ASIAA SEURAAVISTA:

http://sosiaalinenedistyspuolue.nettisivu.org/ ja

http://edistyksellistenpalkansaajienliitto.nettisivu.org

LUE JA TULE MUKAAN UUTEEN AALTOON!

TOIMITUS: PÄÄTOIMITTAJA MARTTI  NYKÄNEN  PUH 040-357 98 22