EURON TARKOITUS

Oli toimia joustavana ja nimenomaan vakaana valuuttana, jolla vältettäisiin kansakuntien rahoituskriisit ja saataisiin yhtenäinen korkopolitiikka aikaiseksi. Kriisimaiden kuten kreikan ja portugalin ja nyt viimeksi italian ja espanjan korot ovat kuitenkin kivunneet kriisirajoille asti eli valuutan kokonaisvaikutus ei ole ollut riittävä siinä kuin koko yhteisen valuuttajärjestelmän oli tarkoitus olla.

Alkuperäinen pyrkimys on muutenkin muuttunut itsensä irvikuvaksi: EU:n rahaliiton perimmäinen tarkoitus ei suinkaan ole ollut asiansa tahallisesti heikosti hoitavien kansantalouksien yhteisesti pönkittäminen, vaan jokaisen kansantalouden oman itsenäisen talouden terve kehitys ja oman vastuun ottaminen.Turvajärjestelyt ja sosiaalinen yhteisyys taloudessa oli tarkoitus tuoda esille vasta siinäkohtaa mikäli asiallisesta taloudenhoidosta huolimatta jokin asia suistaisi jonkin jäsenmaan kriisiin.Järjestelmän tarkoituksena ei ollut palkita leväperäisyyttä ja huonoa taloudellista johtamista.

Jos euro kaatuu ja suomi ottaa oman markkansa uudelleen käyttöön, ei useitten asiantuntijoitten mukaan merkittäviä vaikeuksia ole tulevaisuudessa luvassa sillä markka saisi taakseen euroopan tällähetkellä yhden vakaimmista kansantalouksista ja valuutasta tulisi siten vakaa ja toimiva rahayksikkö.Katsomme naapureitamme ruotsia ja englantia jotka eivät ole kärsineet omasta valuutasta suuren europerheen keskellä.Suomi ei tässä poikkea olennaisesti asemissaan.Sosiaalinen Edistyspuolue on aina kannattanut omaa rahayksikköä ja täyttä taloudellista päätäntävaltaa joten emme vastusta markan paluuta.Pidämme sitä jopa selvästi parempana vaihtoehtona kuin savijaloilla seisovaa valuuttaa jonka puolesta kukaan ei oikeasti tahdo tehdä uhrauksia yhteiseksi eduksi. Unionin johto yksinään tai euroopan keskuspankki ilman valtioitten todellista mukaantuloa eivät pysty pelastamaan monikansallista rahayksikköä.

Saksan ja Ranskan keskinäiset suljettujen ovien talousneuvottelut ovat tästä riittävän huono enne.

KUN EU:ta suunniteltiin ja sen rahaliittoa, olivat mukana johtavat talouden asiantuntijat: Nyt on pakko kysyä mitä on tapahtunut kun rahaliiton tilanne siinä kuin koko taloudellinen euroopan yleistilanne ovat tulleet tähän pisteeseen, olivatko asiantuntijat ammattitaidottomia ja kyvyttömiä laatimaan monikansallisia valuuttasopimuksia ja järjestelmiä vai ovatko europoliitikkomme epäonnistuneet ohjeitten toteuttamisessa? Vaihtoehtoja on kolmaskin, kaikki epäonnistuivat mutta se olisi jo ehkä liiallinen tulkinta asiassa. Joku taho kuitenkin on jättänyt euroopan talouden suojamekanismit ja tasapainojärjestelyt jo alussa puolitiehen, vapaa markkinataloutta on turhaa yksinään syyttää sillä se toimii kunnolla vain jos pelisäännöt ovat selvät kaikille.

Jokatapauksessa Unionin taloustilanne on kehittynyt päinvastaiseksi kuin alkuperäinen tarkoitus oli.

Markan paluu tulisi toteuttaa siten, että alkuperäinen arvo 5.95 mk/1 euro- suhde palautettaisiin, sillä silloin kansakunnalle alkaisi valjeta nykyisen elintason hinta joka karkasi täysin käsistä euron tullessa käyttöön.Eurolta puuttuu valuuttahistoria johon vanhoja hintoja voitaisiin verrata, alkuperäisen markan paluu ja vertaus muutaman vuoden takaisiin hintoihin saattaisi laskea yleistä indeksiä ja jopa tervehdyttää hintatasoa monilla aloilla.

Moottorina ilmaiset kotisivut